maanantai 6. syyskuuta 2021

Tuli iso JYTKY!

 Lainaamme erään poliitikon riemastunutta sanontaa, sillä saimme tänään 19 korttia - jos lasketaan Mommin saamat mukaan, saimme 44 yhteensä.

Meidän:




Mommin ja meidän:


Tällaisen määrän rekisteröinti ja kommentointi on pakko jakaa useammalle päivälle.

Aloitetaan naapurista. Elena asuu Moskovan koillispuolella Sergiev Posad-nimisessä kaupungissa. Hänen kortissaan on tyypillinen venäläinen kaupunkikuva korkeine, kauniine sipulikirkkoineen, hänen kotikaupunkinsa. Kiitos paljon!











Vielä lähempää, Pietarista, nimimerkki Stereoscop lähettää vanhan kuvan Pietarista, 1870-luvulta. Tsaarin ajan venäjä näyttäytyy siinä vauraana. 







Sitten suoraan etelään Saksan Rudolstadtiin, mitä Rona postitti mustan, hymyilevän karvatassun. Voimmekin arvata, että hän on koiraihmisiä, joka nähdään ulkoiluttamassa koiraansa satoi tai paistoi. Kortissa onkin sadepilvi ja 15 C kirjoituspäivänä. Syksy saapuu Saksaankin.








Leverkusenista, Kölnin läheltä, tuli Siegfridiltä eli Sigieltä kaunis jokimaisema, Wupper-Talsperre. Sigie työskentelee postissa, joten hän on kovin lähellä Postcrossing-liikennettäkin. Hän kertoo olevansa kova kalamies ja maailmanmatkaaja. Urheilussa hän seuraa jalkapalloa - etenkin joukkuetta Bayer 04 Leverkusen.








Ranskan Lyonin läheltä pikkukaupungista nimeltään Chuzelles saimme  p a k s u n  kirjeen täynnä kortteja. Blue, isoäiti ja kissan ja koiran hoitaja, on lähetyksen takana. Itse kortti on nimeltään "Eteläiset tuoksut ja värit".
Kuoressa oli lisäksi kuusi reseptikorttia - ranskalaisethan ovat suuria ruoan ystäviä - ja toivotus: Nauttikaa keittämisestä! Oikein paljon kiitoksia!








Toinenkin lähetys Ranskasta, luoteisosasta Chateaubriantin kaupungista, mistä Aline korttinsa postitti meille. Tuosta nimestä tulee väistämättä mieleen eräs juustolaji. Kortin kuva on lähistön Rennesin kaupunkimaisema. Alinen eno asuu siellä.








Ranskan Normandian rannikon tuntumassa sijaitsee pieni Guernseyn saari. Michelle asuu siellä. Hänen kortissaan on pieni kappeli, joka on koristeltu ympäri maailmaa tuoduilla simpukoilla ja keramiikalla.


 





Kun merelle päästiin, jatketaanpa matkaa Kanaalista "rapakon" taakse New Yorkiin. Siellä puhelinyhtiön linjamies Nathan harjoittaa yhteydenpitoa myös Postcrossingin kautta, mistä olemme kovin iloisia.


Vanhat postimerkit ovat hienoja:


Tässä New York livenä:





Tämä viimeinen oli pikkuisen hämäävä lähetys: ensi silmäyksellä se vaikutti tulevan Pariisista. Mutta kuoren avattuamme selvisi postituspaikaksi Nevadan Reno, USA:ssa. Siellä asialla oli Krista, joka kuvailee itseään luovaksi persoonaksi - hienoa! Luovuutta osoitti kirjekuorijekku, mikä oli aivan hauska.
Kotikaupungistaan hän sanoo sen olevan "Maailman Suurin Pikkukaupunki". Kortin eläimet ovat Coloradolle tyypilliset: hirvi, mustakarhu, Kalliovuorten isosarvinen lammas. Lisäksi kuvassa näkyvät valtion nimikkokukat, columbinet.






Tässä oli siis yhdeksän korttia valtavasta saaliistamme. Huomenna kerromme lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti