keskiviikko 31. elokuuta 2022

Kuutoset keskiviikkona

 Jihuu! Nyt tärppäsi! Saimme kunnon saalista: kaksi Alankomaista kuten myös Saksasta sekä yhdet Sveitsistä ja Bulgariasta. Kansainvälistä!

Aloitetaan kauimmaisesta. Bulgariasta Nikolai lähetti jännän kopion vanhasta kortista, jonka joku oli lähettänyt jollekin. Kieli siinä vain oli outoa ja sanoma jäi mysteeriksi. Mutta Nikolain mukaan ajatus oli kehottaa seuraamaan unelmiaan. Kiitos paljon!









Thomaksen kortti lähti Sveitsistä Thun-järven rannalta Spiezistä. Siellä hän oli järjestänyt Postcrossing-tapaamisen. Kortti on sikäli erikoinen, että Thomas on voinut merkitä siihen rastilla kotitalonsa paikan. Löysimme sen! Kiitos terveisistä!









Berliinistä tulee Gwennin kortti ja peräti kirjekuoressa. Se on hyvä, sillä niinpä muovikorinen DDR:n ylpeys Trabant-auto selvisi naarmuitta. Gwenn lupaa kuvassa näkyvän kulman takaa aukeavan mahtavan, tasaisen maiseman vihreine niittyineen ja vesineen. Berliinissä kesä on ollut kuuma ja kuiva, mistä johtuen on ollut oiva aika retkeillä maaseudulla. Kiitos kortista ja terveisistä! Pappa muistaa vielä hyvin Trabant-autot.





 






Keskeltä Saksaa, Göttingenistä lähti Stefanin kortti. Hän kehuu kovasti kaupunkinsa puurakennuksia ja yliopistoa. Ja komeilta toki näyttävätkin. Hän toivottaa meidät tervetulleiksi vierailemaan. Paljon kiitoksia kutsusta! Ehkäpä jonakin päivänä pääsemme tulemaan!











Pohjanmeren rannalta tuli Moniekin kortti Alankomaista. Kaunis maisema muistuttaa vähän meikäläistä jokivartta. Oikein rauhallinen kesä siinä. 
Hän kertoo asuvansa pienessä kylässä Ziggy-kissansa kanssa. Pian hän matkustaa Berliiniin tapaamaan kolmea lastaan, jotka ovat jo aikuisia. Ja matkoilta hän on juuri tullut. Maas-joen varrella oli telttaleireily sujunut kauniissa maisemissa hienosti. Kiitos terveisistä ja hyvää matkaa lasten luo!










Silvyn kortti tulee myös Pohjanmeren rannalta. Hän on, kuten mekin, Kreikanystävä. Hän kertoo matkustelleensa siellä saarilla ja mantereella. Hänestä on vaikea nimetä suosikkisaarta - kaikki ovat omalaatuisia. Kuvassa tallustelee selvästi laiha kreikkalainen kissa kreikkalaisen valkean talon ovenpielessä. Oikein paljon kiitoksia! Tänä vuonna emme mekään pääse Kreikkaan, matkustelemme kotimaassa kuten sinäkin. Hyvää kesän jatkoa!





lauantai 27. elokuuta 2022

Paluupa - juu!

 Toiset lähtevät viikonlopun viettoon, me palaamme vapaalta viikonlopuksi ( ! ). Ei se mitään, kun kerran saimme kolme korttia. Kaksi tuli koto-Suomesta, yksi sitten oikein Amerikasta.

Jyväskylän kyljestä, Muuramesta, Heidi tuikkasi meille postia, mikä oikeastaan on kotoisin Iittalan naivistinäyttelystä. Sehän on tunnettu jokavuotinen tapaus, jossa käymme toisinaan - ei niin kuin Heidi, joka käy joka kesä.

Suuret kiitokset! Pidämme kissoista.









Elinalta, joka käyttää nimimerkkiä mortti, saimme Rölli-kortin Turusta. ( Mommille ja Papalle oikein tuttu kaupunki opiskeluajoilta. ) Onkohan Elinalla vähän peikkomainen olo, kun hän kertoo, ettei ole edes ehtinyt jäätelölle Aura-joen rantaan; niin lyhyeltä on kesä tuntunut - ja sateiselta.
Kiitos paljon Röllistä, pidämme toki hänestä!









Sitten Amerikkaan. Sieltä Alena postitti "volkkarin" Missourin osavaltiosta. Emme voi olla kertomatta, että Mommilla ja Papalla oli nuoruudessaan tuollainen kärry, tosin sinivalkoinen. Alena kertoo elävänsä suuressa perheessä, johon kuuluvat hänen kolme poikaansa, aviomies ja hänen sukuaan. Alena pitää talvesta, mihin hän tottui eläessään Siperiassa, Venäjällä, mistä hän on kotoisin. Missourissa talvet ovat leudot eikä lumesta ole juuri tietoa. 
Kiitos ( vanhuksien ) muistoja herättävästä kortista!




perjantai 19. elokuuta 2022

Sun Wukong

 Etelä-Kiinasta saapui meille "Monkey King matkallaan länteen". Sen pani liikkeelle Lizzie. Kortin kuvasta arvelimme aluksi, että kyseessä olisi väritystehtävä - ehkä se onkin. Kun kääntäjällä selvitimme kiinankielistä tekstiä, selvisi nimi Sun Wukong, ja goolaamalla sitten hahmon tarina. Tässä siihen linkki.

Kiitos mielenkiintoisesta kortista ja sen tarinasta.







keskiviikko 17. elokuuta 2022

Keskiviikon koirakolmikko

 Istuimme ulkona katsellen kujaamme pitkin postilaatikolle. Kusti oli myöhässä. Naapurin koira haukkui. Sieltä se Kusti polki!

Saaliiksemme osoittautui kolme suloista koiranpentua. Ne lähetti Miriam Mössingenistä, Sveitsin alppien juurilta. Koirakortissa oli Raamatunlause, jonka kääntäjä suomensi näin: "Ole yksimielinen, pysy rauhassa! Niin on rakkauden ja rauhan Jumala teidän kanssanne." Rauhaa tarvitsisimme nyt kovasti Euroopassa, Ukrainassa!

Kiitos kortista ja terveisistä!






perjantai 12. elokuuta 2022

Muita mukavia

 kuin Postcrossing-kortteja tulee toisinaan. Mommin ja Papan lapsenlapsi oli lomalla Kreikassa. Sieltä hän muisti meitä Tiloksen saaren maisemilla. Mukava loma oli ollut uimisineen, jätskeineen ja ruokineen.

Mommi ja Pappa tuntevat hyvin tuon saaren. Heidän oli etsittävä vanhat videot ja valokuvat esiin. Ja sitten oli tämä blogipostaus:

https://caijsamortensdt.blogspot.com/search/label/Tilos

Jos katsot sitä, älä hämmenny alun pukkikorteista!




perjantai 5. elokuuta 2022

Tosi kaukaa

 Voisi sanoa, että tänään tuli postia toiselta puolen maapalloa: Kiinasta yksi, Australiasta toinen.

Pekingistä Daric Duan kertoo painiskelevansa väitöskirjansa aiheen parissa. Postcrossing tarjoaa hänelle helpotusta paineisiin. ( Niin meillekin, väitöskirjamme on vielä tosi "vaiheessa". )

Hänen kortissaan poseeraa vanha auto vuodelta 1903. Sen merkkiä emme tunnistaneet.  Paljon kiitoksia terveisistäsi!










Sharonin kortti tuli kenguruiden - ja muiden ainutlaatuisten eläinten maanosasta, Australiasta.
Kuvan kenguru on Macropus rufus, punainen kenguru, suurin kaikista kengurulajeista. Sen pituus kuonon kärjestä hännänpäähän voi olla yli kaksi metriä.

Sharonilla on kotonaan puolikesy wallaby ( pikkukenguru ), joka tulee ja menee mielensä mukaan puutarhassa. Kissoja ja koiria ei siellä sallita, sillä ne ovat uhkana luonnon eläimille.
Sharon elää hyvin luonnonmukaista elämää. Hänen hiilijalanjälkensä on olematon. Hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja merien saastumisesta. Tällä menolla vuoteen 2050 mennessä merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Olisi syytä havahtua!!!
Kiitokset kortista ja erityiskiitokset tiedoista luontoon ja ilmastoon liittyen!