maanantai 23. toukokuuta 2022

Hyvää hoitoa

 Tänään saimme kokeneelta infektiontorjuntasairaanhoitajalta ( keksimme suomennoksen itse! ) Briteistä tosi elvyttävän ja rauhoittavan kortin. Bridget lähetti sen Devonista, mikä hänen mukaansa on viehättävä paikka kuten kuvan Salisburykin, jossa Bridget hiljattain vieraili.

Hän kertoo mielenkiintoisen tarinan sukulaisestaan, kälystään, jolla on lapsuusajan Pupu, jonka kanssa hän matkustaa laukku täynnä pupuvarusteita. Bridget pitää kutomisesta, joten hän on neulonut myös Pupulle jotakin. Kiva juttu! Aivan meidän mieleemme! Kiitos kortista ja hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!




perjantai 20. toukokuuta 2022

Uusi normaali

 Kyllä se nyt näyttää muuttuneen Postin jakelusysteemi: ennen perjantaisin ei kirjeitä eikä kortteja jaettu, mutta taas kuitenkin tuli - ja hyvä niin.

Tsekki, USA ja Portugali, siinä meidän lähettäjämaat. 

Tsekin tasavallan Svratkan pikkukaupungissa työskentelee postissa Patricie. Niinpä Postcrossing sopii hänen harrastuksiinsa oikein hyvin. Toki harrastaa hän lukemista ja juoksemistakin - kahden teini-ikäisen tyttären kanssa myöskin puuhaa riittää perheen parissa. Paljon kiitoksia kesäisistä näkymistä kauniissa maisemissa! Hyvää kesää sinullekin!









Ja sitten toiselle puolelle Tellusta, USA:n Kaliforniaan. Nuori nainen, Erin, kertoo asuvansa melko lähellä Los Angelesia ja käyvänsä siellä melkein joka viikonloppu. Paljon kuluu aikaa Disneylandissa ja Universalin studioilla Hollywoodissa. Siellä tapaa mielenkiintoisia, omaperäisiä ihmisiä. Aina on jotakin uutta nähtävää ja opittavaa. Erin elää vilkkaalla seudulla - pääsisipä sinne. Mommin ja Papan poika perheineen on päässyt käymään.
Suuret kiitokset! Hyvää Postcrossingia!










Takaisin Eurooppaan, Portugaliin. Porton rannikkokaupungista Alex ( Alexandre ) postitti huikean siltakortin. Mahtavaa insinöörityötä! Portohan on Unescon maailmanperintökaupunki. Sen läpi virtaa Douro-joki, ja vedessä kelluvat ankkuroituna tyypilliset Rabelo-veneet.
Kiitos kortista!





keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Kolmen kortin keskiviikko

 Kaksi Saksasta, yksi USA:sta. - Doot Los Angelesista, kirjailija, taiteilija, teeharrastelija ( ! ) oli laiskalla päällä. Hän kertoo levänneensä ja katselleensa elokuvia. Se tekee välillä hyvää! Kortin vanhahtavassa kuvassa on myös mukava camping-lomafiilis.

Hänenopiskelijakaverinsa vihjaisi joskus Postcrossingista, ja niinpä hän jäi koukkuun. Ei paha! Doot, kiitos paljon kortista ja terveisistäsi! Hyviä taideideoita!








Luoteis-Saksassa Greifswaldin kaupungissa asuu Owe, jonka kortissa näkyy tiiviisti kirkon ympärille rakentunut Lüdenscheidin vanhakaupunki. Owe kertoo olevansa julkisen arkiston arkistonhoitaja. Tarkkaa järjestelmällistä työtä! Hän on vapaa-ajallaan innokas lukija; hänen omassa kirjastossaan on lähes 1700 teosta. Mahtavaa! Paljon kiitoksia terveisistäsi!






Berliinissä vaikuttaa Anna, joka on opettaja ammatiltaan. Hänen kortissaan on Pikku-Prinssi, tunnettu hahmo, tunnelmallisessa kuvassa.
Anna pahoittelee joutuneensa käyttämään painettua tekstiä viestissään. Hänelle sattui tulemaan kirjoituskäsi kipeäksi. Meitä ei haittaa ollenkaan. Toivotamme pikaista paranemista. 
Anna jakaa huolemme Ukrainan murheellisen tilanteen vuoksi. Toimikaamme maailmanrauhan hyväksi, hän esittää. Oikein ajateltu! Olemme samaa mieltä. Hyvää jatkoa itsellesi ja kiitos kortista!




maanantai 16. toukokuuta 2022

Hihat kääritty taas

 ja on valmius tutkia maailman menoa; mitä kuuluukaan Intiaan, taiwaniin ja Tsekkiin.

Mangaloren kaupungissa, Lounais-Intian rannikolla, asuu laulava ja tanssiva perheenäiti Vandana. Tottahan hän pitää ruoanlaitostakin, onhan ruokittavana kaksi lasta ja aviomies. He ovat kasvissyöjiä - terveellistä! Vapaa-aikanaan Vandana joutaa hoitamaan puutarhaansakin.

Kortin kuvassa näkyy Uidaipurin palatsi järven rannalla. Tyyntä ja rauhallista. Kiitos kortista ja terveisistä!









Taiwaniin! Jennifer Taipeista on mielenkiintoisessa työssä: hän on paikallisessa kaapelitelevisioyhtiössä apulaisohjaajana huolehtimassa suoran lähetyksen teknisestä laadusta. Tarkka homma!
Postcrossingia hän pitää mukavana tapana saavuttaa koko maailma. Hän toivottaakin meille menestystä harrastuksessamme. Oikein paljon kiitoksia, samoin itsellesi!










Takaisin Eurooppaan, Tsekkiin. Luoteis-Tsekissä lähellä Saksan rajaa sijaitsee Sokolov, mistä Petra välittää meille terveisensä kesäisen kuvan välityksellä. Kuvassa näkyy kaupungintalo pienen järven rannalla.
Petra pitää matkustelemisesta, etenkin Tsekin vanhat linnat kiinnostavat.
Suuret kiitokset kortista!





lauantai 14. toukokuuta 2022

Perjantaipelastuksia

 Eilen oli se pelottava perjantai ja 13. päivä. Ei käynyt hassummin. Saimme kolme Amerikankorttia!

Indianasta postitti Rhonda vallan ihastuttavan punaisen linnun ( Northern Cardinal ), mikä on osavaltion nimikkolintu; samassa kuvassa nimikkokukka pioni. Rhonda kertoo kirjoittaessaan istuvansa ulkona ja kuuntelevansa monien lintujen laulua. - Meillä kevätlinnut myös laulavat innolla.

Kiitos paljon terveisistä!









Carissa kirjoittaa Michigan-järven rannalta Milwaukeesta. Kuvassa on vetistä vauhtia, ollaanhan vesiaktiviteettien äärellä. Kesällä rantaelämä on vilkasta.
Carissa on erityisopettaja ( kuten Pappakin ), joka vapaa-aikoinaan matkustelee paljon koiransa kanssa. Hän kertoo käyneensä neljässätoista maassa ja kolunneensa noin 25 osavaltiota. Pian kesä tulee! Kiitokset terveisistä!









Kalifornian Piilaaksosta saimme Ilamin kortin. Siellähä ne "tietotekniikkanörtit" asuvat. Tekniikasta Ilam keskustelee mielellään. Hän lukee paljon ja kuuntelee musiikkia, niin poppia kuin klassistakin.
Hän ilahtui huomatessaan, että me olemme nukkeja. Ja hän kehuu hienoa korttikokoelmaamme. Kiitokset ystävällisistä sanoistasi!





maanantai 9. toukokuuta 2022

Maanantaimysteeri

 Mysteeri tässä tarkoittaa sitä, että saimme Minigretiltä Alankomaista taas kortin. Hän pahoittelee, ettei muistanut panna postimerkkiä lähetykseensä. Niinpä hän korjasi "virheensä" lähettämällä uuden. Mutta, mutta! Mehän saimme sen merkittömän kortin; ihmettelimmekin sen puuttumista - ja toisaalta postin suurpiirteistä suhtautumista asiaan. Paljon postia moititaan. Nyt on kiitoksen paikka!



Minigret kertoo kuvan possujen elävän villinä luonnossa Heezen metsissä. Niitä on kuulemma vähän liian paljon.
Hän on toipunut juuri flunssasta, ei siis covidista. Toivotamme sinulle edelleen tervehtymistä sekä kaunista kesäaikaa!






Saksasta jälleen kortti. Sen lähetti Gerhard huhtikuun lopulla melko keväisestä Salzatalista. Hän kertoo asuvansa siellä hiljaisessa, pienessä kylässä. Hyvää voitia sinnekin!





sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Äitienpäivänä

 Olimme taas viikon poissa kotoa. Niinpä laatikkoon oli kertynyt kivasti postia, jotka saimme vasta tänään rekisteröidyksi: Alankomaista kolme, Saksasta ja Suomesta kaksi kustakin. Hieno kertymä!

Aloitetaan Alankomaista. Minigret asuu Heezessä, Eindhovenin lähellä työskennellen mielenkiintoisella erityiskoulun maatilalla. Se sopii hänelle hyvin, koska hän pitää lapsista ja eläimistä. - Omat lapset ovat jo aikuisia.

Kortin kuvassa on hollantilainen lintu, "goudvink". Täytyy sanoa, että se muistuttaa kovasti meikäläistä punatulkkua.


Kortin lähettämisen aikoihin Alankomaissa valmistauduttiin viettämään "kuninkaanpäivää" ( 27. 4. ). Kaikki on koristeltuna oranssivärein, juhlia vietetään, musiikkia soitetaan toreilla ja turuilla, hyvää ruokaa syödään, leikkejä leikitään... Kirjekuorikin oli saanut juhlakoristeet. Oikein paljon kiitoksia!





Mirielin kortissa on kissa, kanoja ja kukko, oikeastaan se on ristipistotyö "Ruma ankanpoikanen".
Miriel kertoo kirjoittavansa korttia rattoisasti auringon paistaessa, taustamusiikin hiljaa soidessa. Sen jälkeen hän aikoi ruveta suunnittelemaan kaupassakäyntiä päivällisaineksia hankkiakseen. Tunnelmallista! Kiitoksia!




Kolmas alankomaalaiskortti on mielenkiintoinen. Sen on lähettänyt Jack Rusell-terrieri ( ! ) nimeltään Loekie. Oikea rotukortti siis! Erittäin paljon kiitoksia! Olemme koiraystäviä toki!
Ei hän itse osaa kirjoittaa, sen hän myöntää avoimesti, mutta hänen omistajansa tekee sen hänen sanelunsa mukaan. Sattuu vielä olemaan niin, että omistajan kirjoituskäsi on murtunut. Siispä on täytynyt kutsua ystävä naputtelemaan kirjoituskonetta. - Joskus pitää turvautua ystäviin - siksihän he ovat olemassa.
Loekie kertoo olevansa Alankomaiden mukavin koira. Hän asuu omistajansa kanssa Nijkerkissä, keskisessä Hollannissa. Ikää on kertynyt jo 13 vuotta, mutta harmaaksi hän ei vielä ole muuttunut. Hienoa! Hau-hau ja vuh!











Seuraavaksi mennään Saksaan. Ala-Saksin Oldenburgista Holger lähetti terveisensä. Hän harrastaa pyöräilyä maaseudulla pitääkseen itsensä "kondiksessa". Matkailua hän on viimeksi tehnyt Itämeren ympäri Skandinaviassa, ei niinkään kaukana meistä. Kaikkea hyvää sinullekin! Kiitos kortista!








Darmstadtista, tiedekaupungista, tulevat Peterin terveiset. Hän on itsekin tiedemies. Kaupungissa sijaitsee mm. EUMETSAT, Euroopan sääsatelliittiorganisaatio, missä hän työskenteli meteorologina eläkkeelle jäämiseensä asti. Profiilissaan Peter paljastaa nykyään harrastavansa päiväunelmointia, ruoanlaittoa, pyöräilyä, lukemista... kaikkea mukavaa eläkeläiselämää.








Lopuksi on kotimaan vuoro. Katja on Kuopiosta. Hän on kolmen pojan äiti, vaimo, laboratorioteknikko - ja kuvataiteilija. Saamamme kortti on luonnollisesti hänen tekemänsä. Siinä on odottamaamme kesän tuntua Kuopiosta. Kun tutkimme kortin allekirjoituksia, huomasimme niitä olevan kymmenen. Siispä arvaamme kyseessä olleen Postcrossing-tapaamisen, mistä kortti on lähetetty. Hyvä juttu! Meilläkin on noin viikon päästä miitti Vaasassa. Suuret kiitokset hienosta kortista! Toivottavasti teet niitä lisää!



Tässä Katjan talvitunnelmaa:





Joensuu on siellä itärajan tuntumassa Pohjois-Karjalassa. Helena väittää kortissaan, että siinä näkyvästä Marttojen Piirakkapajasta saa Suomen ( maailman? ) parhaimmat karjalanpiirakat munavoilla! Nyt herahti vesi kielelle. Uskomme, uskomme toki! Pappa on opiskellut Joensuussa, hän on samaa mieltä. Helena kokkailee myös kotonaan - piirakatkin onnistuvat. Päätöikseen hän puuhailee Euroopan unionin projektien kimpussa. Kiitos herkullisesta kortista!