Sunnuntai-iltapäivään sopii oikein hyvin korttien kirjoittelu Postcrossing-miitissä! Kokoonnuimme Vaasan Pohjanmaan museolla.
sunnuntai 10. lokakuuta 2021
torstai 30. syyskuuta 2021
Sonyalta sujahti
viiksekäs kortti Venäjältä, Lipetskistä. Pullea veitikka, täplähylje, uiskentelee kaukana Jäämeren ja Tyynenmeren rannoilla. Ujutimme kuvaan Papan lapsena askarteleman hylkeen.
Sonya on kielenkääntäjä, joka taitaa englannin ja ranskan. Hän on alun perin tsekkiläinen, mutta on asunut monessa maassa.
maanantai 27. syyskuuta 2021
Maanantaina mainitaan
että postia on saatu, kaksi kaunista korttia! Ida Venäjän Vladivostokista asti kirjoitti suomeksi rakastavansa lukemista, musiikkia ja uskontojen historian tutkimista. Hän kertoo lukeneensa kirjan Suomesta ja suomalaisesta sisusta. Ihmettelemme hänen hyvää suomenkielen taitoaan. Kiitos paljon maatuskakortista! Menestystä alkaneelle Postcrossing-harrastukselle!
torstai 23. syyskuuta 2021
Päivän pelastus
Tänään torstaina tuulee ja sataa ja on koleaa. Päivä kummasti kirkastui, kun postilaatikosta löytyi kolme kivaa korttia kaukaa maailman ääristä, joista ainakin yhdessä jo viritellään mielialoja kevääseen.
Venäjä, Kiina ja Australia antoivat tänään kuulua itsestään. Aloitetaan Venäjästä. Siinä kortissa vanha mummo vahtii kanojaan. Pohdimme Mommin kanssa, miten täällä Pohjolassa, Suomessa, ja Venäjällä mummot muistuttivat pukeutumiseltaan toisiaan - eivät tietenkään enää.
Kortti on Johan Kourthénin maalaus "Maatilamaisema" ja sen lähetti meille kaunis Julia Tuymenista, Ural-vuorten takaa. Hän opiskelee lääketieteellisessä yliopistossa ja toivottaa meille, tietenkin, terveyttä ja onnea. Paljon kiitoksia! Samoin sinulle opiskelussasi ja elämässäsi!
keskiviikko 15. syyskuuta 2021
Keskiviikon keskimääräistä
Ruuhkapäivien jälkeen tuntui oudolta saada vain kolme korttia, mutta helpottaa toki postaushommia.
Kaksi kappaletta saapui Ukrainasta ja vieläpä samasta Lvovin kaupungista, kolmas kortti olikin sitten kaukaa Japanista.
Kristinan tummasävyinen kortti kuvaa Sofiivka puistoa, jossa hän vieraili muutama vuosi sitten. Maisemat olivat mahtavat. Kristiina on matkustellut paljon maailmalla. Kambodja, Thaimaa, Shanghai on nähty ja moni muu maa. Postcrossing täydentää maailmankuvaa.
maanantai 13. syyskuuta 2021
Uusi normaali
Boxi bullistelee taas. Viikko alkaa kymmenellä lähetyksellä ( Mommi sai kahdeksan. ) Näyttää siltä, että Postcrossaajilla menee lujaa.
Venäjältä ja Saksasta saimme kolme, Itävallasta, Kanadasta, Hong Kongista ja Liettuasta yhden kustakin.
Venälaiset lähettävät kortteja hienosti koristelluissa kuorissa; säilyvät sisällöt naarmuuntumatta. Kuten esimerkiksi Olgan kaunis Kizin kirkkokuva. Olga asuu Moskovan itäpuolella Vorotynetsissä. Hänen harrastuksiin kuuluu lukeminen, piirtäminen ja käsityöt - korttiharrastuksen lisäksi tietenkin.
sunnuntai 12. syyskuuta 2021
Viimeinen jytky
Olimme puoli viikkoa loma-asunnollamme. Epäilimme kauheasti palatessamme, mikä mahtaisi olla postilaatikkotilanteemme. Se oli juuri sitä: 11 kpl nipussa. Sehän passaa!
Miksi sitten otsikon sana "viimeinen"? Siksi että nyt näyttää tilanteemme tosi tasapainoiselta:












































































