torstai 27. tammikuuta 2022

Jouluhäivähdys

 Kyllä me sen arvasimme, että vieläkin voi tulla jouluaiheisia tervehdyksiä - onhan joulu lähellä, tosin takanapäin. Tänään tärppäsi harvinaisuus: saimme kortin Brasiliasta. Lisäksi tuli oikein mahtava kirje Venäjältä.

Carlos Brasilian Guaracista ( São Paulon valtiossa ) lähetti veikeän hahmon, josta hän kertoo näin: "Esittelen teille Sacin brasilialaisesta kansantarustosta. Hän on yksijalkainen ja ilmestyy pölymyrskyn keskeltä ja on aika rasittava kujeilija."

Kortista käänsimme vielä, että 31. lokakuuta vietetään Saci-päivää, ja sen tavoitteena on säilyttää brasilialaisia kansanperinnehahmoja.

Kiitos mielenkiintoisesta kortista sekä kauniista postimerkeistä!









Natashan kirjeen myötä Jaroslavlista palaamme joulunviettoon. Hän kertoo, miten miehensä, teini-ikäisten tyttäriensä sekä koiransa (, jonka he hankkivat löytöeläinhoitolasta ) kanssa lähtivät mökille mäntymetsän keskelle viettämään uutta vuotta. Kirjekuoreen hän oli liimannut meikäläistä joulupukkia vastaavan pakkasherran.
Mökillä he kulkivat metsässä, näkivät hirvenkin, lämmittivät saunan ja uivat altaassa, grillasivat makkaraa - luistelivatkin. Olipa mukavaa!
Paljon kiitoksia korteista ja kertomuksesta!


Tämän QR-koodin avulla voit lukea, mitä kortin tekijästä ja viestistä sanotaan:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti