perjantai 11. marraskuuta 2022

Ylhäältä ja alhaalta

 Tarkoitamme Oulua ylhäällä maapallokartalla, Sveitsiä alempana Keski-Euroopassa. Tosin, Sveitsi taitaa olla aika ylhäällä vuoriensa puolesta.

Susanna Oulusta ihmetteli, missä oikein Jurva sijaitsee - se kuuluista puuseppien paikka. No, kyllä se hänelle selvisi. Google on kova sana!

Susanna kaipaa lunta pimeyttä valkaisemaan. Niin mekin. Panimme tähän mukaan lumisen Ouluvideon. Kiitos kivasta kortista!


Paljon tulee kortteja Suomesta, joista puuttuu leima. Tässä nyt onkin siisti:







Sveitsin Lützelflühista Larissa tervehtii meitä todella kauniilla maisemalla. Siinä St. Moritzin vuoret kuvastuvat iltavalaistuksessa Stazer-järven tyyneen pintaan. Vaikuttavaa!
Hän kertoo mieluisasta matkastaan viime vuonna Pohjois-Suomeen, missä hän sai kokea talven ja, ennen kaikkea, henkeäsalpaavat revontulet. 
Sitten Larissan matka jatkui etelämmäs Laihialle, missä hänellä on sukua. Aivan totta! Meidän naapuriimme! Hän kertoo ihastuneensa kauniiseen maahamme ja aikovansa matkustaa tänne vielä uudestaan. Tervetuloa!
Sveitsissä on nyt myös luonto syksyn väriloistossaan, ja kun aurinko nousee matalana vuorten takaa, kaikki näyttää kullatulta.
Kiitos terveisistä! Kiitos kertomuksesta! Hyvää syksyn jatkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti