maanantai 20. huhtikuuta 2020

Tampereen terveisiä ja Budapestinkin

Viikko käynnistyy kotimaasta, Tammerkosken kaupungista. Paljon kai ehtii vettä virrata siellä, ennen kuin tämä kova korona-aika on ohitse. Iiris valaa meihin uskoa muistuttamalla, että posti sentään vielä kulkee ja voi kirjoitella kortteja mielialan kohottamiseksi. Juuri näin!








Iiriksen kortti löytyi laatikosta sunnuntaina ( ! ). Arvellaan että se oli käynyt ensin väärässä talossa, mutta ystävällinen asukas toimitti sen sitten meille. Kiitos huomaavaisuudesta!

Maanantain kortti on Evalta Pudapestista, jossa Mommi ja Pappa vuosia sitten vierailivat. Eva toivoo myös, että vaikeat ajat loppuisivat ja että pääsisi taas matkustelemaan. Nyt hän keittelee hyvää ruokaa ja lukee kirjoja ( Gabriel Garcia Marques, Stephen King ).







keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Sydneyn kuulumisia

Saimme nyt ensimmäisen kortin kaukaa Australiasta. Cindyn valinta on koalat, koska hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta, minkä monet poliitikot valitettavasti Australiassakin jättävät huomiotta ja minkä johdosta Australia, ja varsinkin koalat, kärsivät suunnatonta tuhoa juuri päättyneissä maastopaloissa. Ihmiset ovat nyt kuitenkin tietoisempia, ja Cindy on tulevaisuuden suhteen toiveikkaampi.







Tässä live-kuvaa Sydneyn Rose Baysta. Huomaa aikaero 7 tuntia: linkki.


torstai 9. huhtikuuta 2020

Saksanmaalta taas

Olaf ehti vielä ennen pääsiäistä meitä muistaa mukavalla kortilla Bochumista. Hän on eläkkeellä oleva opettaja, jolla on nyt aikaa harrastaa monenmoista - postcrossinkia ennen muuta. 






keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Saksan posti kulkee

Rajoitteita tai ei, joihinkin maihin posti kulkee, ja sieltä, Saksan Eslohen kaupungista, saimmekin juuri Inan lapsiystävällisen kortin. Siinäkin mielessä ystävällisen, että sillä tuetaan SOS-lapsikylien toimintaa.





maanantai 6. huhtikuuta 2020

På måndagen

Idag fick vi ett kort från Doris i Sverige. Det är en ko Mamma Mu. Samalla tuli harjoiteltua ruotsinkielen kertausta, mutta se sujui hyvin, koska Doriksen käsiala on selkeää. Hän on mieltynyt syksyn väreihin, joita kortissa esiintyy. Mutta tietysti hän on nyt iloinen keväästä. Kortin kirjoitettuaan hän aikoikin lähteä pitkälle kävelylle nähdäkseen, onko ilmaantunut uusia kasveja.


 



torstai 2. huhtikuuta 2020

Länsimaista

Tänään nautimme Amerikanherkkua ja saksalaista karuselliviihdettä jälkiruoaksi.

Kristy USA:sta leipoi meille herkkupalan. Varmaan suussa sulavaa. Kiitos! Kortissa oli myös hyvä mietelmä: Jos näet jonkun hymyttömän, anna hänelle omasi!








Mirjam panee meihin vauhtia pyöräyttämällä karusellinsa täyteen kiitoon. Hän asuu Saksan pohjoisosissa Hampurin pohjoispuolella pienessä Itzehoen kaupungissa. Hänen lapsensa ovat jo aikuisia, joten tivoliin ei tarvitse heitä enää viedä. Mutta mielellään hän käy elokuvissa ja kokkailee kotona kuunnellen blues-musiikkia.











Karuselliteema jatkuu sopivasti Steffen kortissa. Hän on internetmiehiä ja Star Trekin fanittaja Regensburgista, Etelä-Saksasta.





keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Alankomaalaista maista

Kohta saatte maistaa otteita aineistosta, josta saattaisimme näyttelyn pitää. Saimme tänään taas Jip ja Janneke-kortin Nellekeltä Alankomaista. Hienoa! Kiitokset!
Jos haluat, voit katsoa, mitä kirjoitimme aikaisemmista korteista:

Tammikuu 2019
Maaliskuu 2019
Maaliskuu 2020




Nelleke asuu suurin piirtein keskellä Alankomaita suuressa kylässä, josta löytyy luontoa ja metsiköitä. Hän onkin kukkien ja lintujen ystävä.