Nyt se loppui tuo iankaikkinen harmitus. Mommi vain lähetteli ja sai koko ajan kortteja eikä me saatu ikinä mitään. Mutta NYT!! Jeess!! Ollaan, nääs, liitytty korttienvaihtorinkiin, Postcrossinkiin. [ linkki: https://www.postcrossingyhdistys.fi/postcrossing-suomessa/ ]
Me olemme aina olleet koirafaneja. Mommilla ja Papalla on ollut koiria, heidän tyttärellään on monia. Siispä ilahduimme kovin Taiwanista tulleesta koirakortista, jonka LiTing lähetti Taipeista. Siellä Postcrossing-yhdistys järjesti Taiwan Dog Day & Mid Autumn Festival-tapahtuman, ja sitä varten tehtiin oma postikorttikin, jonka saimme. Paljon, paljon kiitoksia!!
Kun Lynnin kortti tuli meille Massachusettista tämä alkoi välittömästi soida päässämme:
Viestissään Lynn kertoo kuitenkin jakavan aikansa myös Bostonin kanssa, missä hän asuu miehensä, kahden energisen koiransa ja kissan kanssa. Eläimet pitävät luonnollisesti kaupunkielämää enemmän vuoristomökissä oleilusta Berkshiressä.
Lynn harrastaa valokuvausta, leipomista, fitness-kuntoilua sekä vapaaehtoistyötä luonnonsuojelun parissa.
Pohjois-Amerikan linnut vaikuttavat mielenkiintoisilta.
Joitakin tutuilta vaikuttavia hahmoja näkyy olevan:
Teodora Hampurista nakkasi jännällä kortilla, mikä esittänee ruosteisen laivan ahteria - ellei sitten ole keulapuolta - joka on tiukasti nierattuna keltaiseen pollariin. Eipähän lähde helposti karkuun Elbe-joen virtoihin.
Itsestään hän kertoo asuvansa miehensä, kahden nuoren poikansa sekä kahden löytökoiran ( rescued ) kanssa. Hän työskentelee psykoterapeuttina ja näin ollen tietää, miten monella eri tavalla ihmiset voivat olla yhteydessä toisiinsa; Postcrossing tarjoaa yhden hyvän tavan.
Urheilua seuraavat tietävät BV Borussia Donrtmundin. Matthiaksen kortti tuli tuon seuran kotikaupungista. Mutta onko siinä kuvassa urheilullisuutta? Tottahan leijonassa on! Tämä on kuitenkin "Leijona kappelin portilla". Mistähän Matthias on kortin haalinut? Se vaikuttaa melko vanhalta painokselta. Kiitos siitä ja terveisistä! Hyvää syksyn jatkoa sinnekin!
Tosiaan kaukaa saimme viestit: Texasista ja Hong Kongista.
Tervetuloa mukaan Postcrossing-maailmaan Meg! Hänelle on tullut vasta yksi postikortti. Mag asuu pienessä Castrovillen kaupungissa lähellä San Antoniota. Se taas tunnetaan Alamon taistelupaikasta. ( Pappa sanoo sanaristikoissa usein esiintyvän tuon paikan. )
Kortin kuva on harvinaisen kaunis. Vaikuttaa siltä kuin pihalla tepastelisi vyötiäinen. Rakennus on Alamon taistelusta ( 1836 ) kiinnostuneille tarkoitettu tutustumispaikka.
Meg kertoo asuvansa joen varrella, joten uiminen ja kajakilla melominen ovat päällimmäisiä harrastuksia. Hän arvostaa Suomea, mutta valittelee tilanteen USA:ssa olevan ( poliittisesti ) sekava. Paljon kiitoksia terveisistä! Toivottavasti saat lisää kortteja!
Edelleen kaukaa toiselta puolen maapalloamme, Hong Kongista saimme Ivanin kortin, missä oli mielenkiintoisia postimerkkejä. Hän kiinnittää huomiomme siihen suurimpaan, mikä on yksi yhdentoista erityiskuvapostimerkin joukosta - hieno!
Kortin kuvassa on tyypillinen turistihoukutin: Ocean Park-huvipuisto.
Ivan on huolissaan Kiinan painostavasta vaikutuksesta Hong Kongin poliittiseen ja demokraattiseen elämään.
Paljon kiitoksia kauniista postimerkeistä ja terveisistä!
Antoisan viikon päätteeksi vielä viisi viestiä: kaksi USA:sta, yksi Kanadasta, yksi Briteistä ja yksi myös Saksasta.
Kaukana Coloradon Kalliovuorilla asuu Mari, suomalainen syntyjään; maailmankansalainen oikeastaan, sillä hän on asunut Hong Kongissakin pitkään. Ja mikä mukavinta, hän kirjoittaa selkeällä, kauniilla käsialallaan suomeksi. Ihanaa saada selvää tekstistä kertayrittämällä, mikä ei aina onnistu tässä harrastuksessa!
Mari kuvaa asuinympäristöään ja ilmaisee pitävänsä syksystä. Niitty on jo ruskea ja syksyn värit loistavia. On ennustettu lumista talvea; 2,5 km:n korkeudella lumen paksuus ilmoitetaan metreinä. Polttopuuvarastot alkavat olla jo täynnä. Kiitos paljon terveisistä! Toivottavasti syksy jatkuu kauniina, ja ehkei talvella tule liikaa lumitöitä sentään!
Andy on "paljasjalkainen" newyorkilainen 70-vuotias eläkeläinen, mutta vielä aktiivinen vapaaehtoinen kirjastotyöntekijä. Siksi hän lähettikin "ikonisen" NY:n julkisen kirjastorakennuksen kuvan. Siellä on yli 6 miljoonaa kirjaa, ja voidaankin sanoa, että se on eräs maailman suurimmista kirjastoista. Jos tarkkaan katsoo, voi nähdä kaksi leijonapatsasta vartioimasta pääsisäänkäyntiä.
Lopuksi Andy lupaa ystävällisesti opastaa meitä kirjastorakennuksen saloihin, jos ikinä vain tulemme vierailemaan New Yorkissa. Siitä suuret kiitokset! Hän seuraa myös innolla jääkiekkoa ja onnittelee meitä maajoukkueemme menestyksestä. Oikein paljon kiitoksia!
Kuinka mahtavia lintupostimerkkejä!
Söpö koira!
Pysytään vielä hetki Pohjois-Amerikassa. Lynda lähetti Erie-järven pohjoispuolelta, Kanadasta melko tuiman katseen. Mikä kissapeto on kyseessä, emme ihan varmasti tiedä. Mutta hänen terveisensä ja toivotuksensa ovat ystävälliset. Kiitos paljon!
Kun Mark postitti korttinsa, oli kuningaskunnassa Iso-Britanniassa "kaikki hyvin". Mutta eilen tuli suruviesti kuningatar Elisabetin poismenosta. Hän oli tunnettu hallitsija kautta koko maailman, kävi joskus myös Suomessa.
Mark asuu Lontoon pohjoispuolella kaupungissa, jonka nimi on Chesmant. Sieltä on lyhyt matka suurkaupungin kaupallisiin palveluihin, mutta toisaalta vain muutaman minuutin matka luonnon rauhaan Lee Valley Parkiin.
Kiitos kortista!
Saksaan! Hampurin eteläosissa on kaupunginosa nimeltään Harburg, joka oli aikoinaan itsenäinen kaupunki. Sillä oli tietysti myös kaupungintalo, joka näkyy tässä kuvassa. Manuela lähetti kortin sieltä ja kertoo vielä, että kuvan etualan pronssinen tuubansoittaja on istunut siinä vuodesta 1985 asti. Sen on veistänyt tanskalainen taiteilija.
maata liittyi tänään kokoelmiimme, nimittäin Irlanti ja Kreikka; USA ja Alankomaat ovat tutumpia korttikohteitamme.
Tullamoresta, Keski-Irlannista nuori neito J.J. lähetti Belfast-kortin. Syy siihen on se, että kaupunki on hänen suosikkipaikkansa Irlannissa. Ja komealtahan se näyttää.
Kiitokset kortista ja terveisistä!
Me olemme suuria Kreikan ystäviä, olleet jo vuosia. Nyt ilahdutti kovasti saada Phoeben viesti Ateenasta. kyseessä on "turistikortti" Zakynthoksesta. Siellä emme olekaan käyneet.
Phoebe on "vanha" postcrossaaja. Hän on käynyt tapaamisissa useissa maissa, jopa Suomessa.
Phoebe kiinnittää huomiomme postimerkin QR-koodiin, jonka kautta pääsee katsomaan videota Kreikasta. Tsekkasimme sen! Hieno! Kiitokset!
Alankomaista saapui Elsien kortti syksyisessä loistossaan. Miten kaunis vuodenaika! Paljon kiitoksia!
Keskeltä Alankomaita saapui Margrietin Amsterdam-kortti. Hän on syntynyt siinä kauniissa kaupungissa. Nyt hän on isoäiti, joka saa iloa lapsenlapsistaan sekä monipuolisista harrastuksistaan, joiden joukossa mm. sauvakävely. Mommi ja Pappa ovat juuri hankkineet itselleen sauvat! Kiitos kortista! Sujuvuutta sauvoihin!
Lopuksi "rapakon taa". Michican-järven tuntumasta tuli Brooken kortti, minkä ideana on esitellä osavaltion tyypilliset tuotteet. Ja niitähän riittää! Hän itse pitää juustoista. Kiitokset maukkaista terveisistä!
Lopuksi Washingtoniin - sinne kauas Kalliovuorten taa, Tyynenmeren tuntumaan. Janet, joka on lukion opettaja, lähetti kauniin linnun, keltavoittoisen kultavarpusen sekä Tyynenmeren rhododendronin. Meidän pihassa kasvaa myös rodoja. Janet kertoo olevansa kaksoiskansalainen asuttuaan miehensä kanssa Kanadassa ja Alaskassakin. Hän tunnustaa olevansa kissafani, Paljon kiitoksia kauniista kortista!
Suu messingillä kannoimme kotiin päivän saalista: kolme kivaa Saksasta, yksi Briteistä kuten myös koti-Suomesta.
Siilinjärven Maija sieltä Kuopion naapurista lähetti ihanan halikuvan. Kiitos siitä! Maija on nauttinut kesän lämmöstä puuhaillen puutarhassaan ja kävellen metsäpoluilla. Niin mekin. Mutta viimeinen reissu meni pieleen, kun hirvikärpäset hyökkäsivät kimppuumme.
Maija kertoo olevansa 86-vuotias isoäiti, jolla on lapsenlapsiakin, joiden kanssa aika on kulunut siivillä. Hyvää syksyn jatkoa sinne Siilinjärvelle! ( Mommi ja Pappa ovat käyneet siellä. )
Christinen terveiset tulevat meren tuntumasta, oikeastaan ihan saarelta Pohjois-Saksasta läheltä Kielin kanavaa tai Lübeckiä. Siksi kortin aihekin on mereinen. Hän pitää rannoista ja merestä, erityisesti näin syksyllä, kun on tuulista ja aallot lyövät korkeina. Christine viettääkin juuri nyt kahden viikon lomaansa. Hyvää lomaa ja kiitokset kortista!
Ute postitti hellyttävän kuvan. Pidämme siitä kovasti. Hän asuu Ansbachissa, n. 50 km Nurenbergista länteen. Siellä hän käy päivittäin autolla töissä - tuleepa paljon kilometrejä vuoden mittaan!
Ute kertoo profiilissaan harrastaneensa nuorena interrailia ja kirjeenvaihtokavereita on tullut käydyksi tapaamassa, joitakin kymmenien vuosien ajan. Nyt Postcrossing on tullut korvaamaan matkusteluja. Kiitos paljon kortista ja terveisistä!
Berliinin kyljestä Brandenburgista saimme Burkhardin jämäkät terveiset. Hän on juuri jäänyt eläkkeelle ja on siitä ihan täpinöissään. Nyt on aikaa kortinpeluulle ( skat ), matkustelulle ja lueskelulle. Ja tietysti aikaa leikkiä kahden pienen lapsenlapsen kanssa. Kuulostaa mahtavalta. Olemme iloisia puolestasi. Hyviä eläkevuosia sinulle! Kiitos kortista!
Lopuksi jätämme hyvästit mantereelle ja menemme Brittein saarille. Wendy asuu siellä Oxfordin tunnetussa kaupungissa. ( Me tiedämme sen komisario Morsen kotikaupunkina. ) Hän kertoo olleensa pitkään sairas, mutta voi nyt paremmin. Hän aikoo pian mennä lomalle rannikolle, koska hän rakastaa merta.
Wendy kertoo yllättävästä ongelmasta Iso-Britanniassa. Kuivuus vaivaa, mikä on outoa tavallisesti hyvin sateisessa maassa. Wendy ei taida oikein tykätä brexitin seurauksista, mutta Postcrossing sentään tuo helpotusta.