Meidän korvissamme kuulostavat hauskoilta nuo kiinankieliset sanat. Ovatkohan meikäläiset vastaavasti yhtä erikoisia heidän mielestään? Ainakin suomalaiset! - Zi zi on kuitenkin tyttö, jolla on keltainen koira. Hän harrastaa lukemista, maalausta ja hoitelee kaktuksiaan.
Kortissa on valtava puu, mutta sen nimeä ei käy ilmi. Se on varmaan vanha.
Päivän paras on postinkantajan yllätys. Varmaan hän on ihmetellyt, miksi tähän taloon tulee niin paljon kortteja. Ehkä hän on tyytyväinen, että häntä tarvitaan. Tiedättehän, kirjeiden ja korttien lähettely ei enää miellytä ihmisiä, helpompi on lähettää tekstareita ja muita viestejä. Siksi mekin toivotamme postimme kantajalle Hyvää Joulua! Ja kortikasta ja kirjeikästä uutta vuotta!
maanantai 23. joulukuuta 2019
torstai 19. joulukuuta 2019
Hämmennys
Tänään jouduimme ymmällemme:
Yllä näyte hämmennyksemme syystä. Mutta postcrossing-ID siinä oli mukana, joten tarkoitus oli varmasti hyvä. Kiitokset!
maanantai 16. joulukuuta 2019
Joulukortti
Tästä alkaa ilmeisesti varsinainen joulukorttiviikko. Ensimmäisenä ehti Kirsten Saksasta, rakennusinsinööri Ahlen kaupungista. Me arvelemme kortin heijastelevan selkeää "insinööriajattelua" pelkistettyine muotoineen. Vielen Dank! Suhtaudumme myötämielisesti insinööreihin, sillä Mommin ja Papan poika on myös inssi!
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Kolmoset
Päivän saalis: kolme kivaa maailmalta ( lakon jälkeen elämä tuntuu palanneen normaaliksi korttirintamalla ). USA, Slovakia ja Alankomaat.
"Voi Hiiri, tiedätkö keinoa päästä pois tästä altaasta? Olen kovin väsynyt uimaan täällä, oi Hiiri." Sanoo Alice eli Liisa Ihmemaassa.
Michelle, joka lukee paljon - varmaan satujakin - asuu kaukana USA:n länsirannikolla Santa Barbarassa, Kaliforniassa. Liisa Ihmemaassa on takuulla tullut luetuksi hänen kolmelle lapselleen ja kolmelle koiralleen - on niitä lukukoiriakin. Hän on pitkään kerännyt kortteja ja haluaa lähettää kullekin sopivan, toiveiden mukaisen, kortin. Meidän suhteen hän onnistui täydellisesti. Siitä suuret kiitokset!
Jeroen ja Jana Haarlemista, Alankomaista lähettivät meille mielenkiintoisen kortin. Mielenkiintoisen siksi, että siinä on nallukoita, joista tykkäämme, mutta myös siksi, että he kertovat matkustellessaan ottavansa aina mukaan ikioman teddynsä, Searsin tai Pullukka-Erikin tai Elmon tai jonkun muun. Hmm.. Jotain tuttua Mommin ja Papan touhuista. Mekin pääsemme aina mukaan!
Presovin kaupungissa, Slovakiassa asuu urheilullinen Richard, joka kiipeää vaikka vuorille ( ? ). Perheenisä hän on, jolla kaksi lasta. Ehkä hän ottaa heidät mukaan vaeltaessaan korkealla Tatran vuorilla. Maisemat ovat siellä henkeäsalpaavan huikeat.

tiistai 10. joulukuuta 2019
Eiliset neljä
Postcrossing-miitistä kaukaa Montrealista lähetti Carmen kavereineen meille tervehdyksen. Hän kertoo olevansa nyt eläkkeellä sairaalan laboratorioteknikon virasta ja asuvansa kaukana pohjoisen Quebécin alueella, jota kutsutaan Nunavikiksi ja missä asuu paljon inuiitteja. Hän on matkustellut paljon ja jatkaa nyt kiinnostustaan vieraisiin paikkoihin postcrossingin avulla. Hienoa!
Tämä video on ranskankielinen, mutta jotenkin siitä sai hyvän kuvan Nunavikista:
Sitten loikitaan Beringin salmen yli Aasiaan ja Siperiaan, Tomskin vanhaan ja historialliseen kaupunkiin, missä Tatiana asuu. Hänen lähettämänsä pieni karuselli on koristeltu tyypilliseen, kauniiseen venäläiseen tapaan, mitä näkee myös satukirjoissa.
Nyt menemme kartalla paljon etelämmäs Hong Kongiin, mistä Virginia kirjoittaa. Nimestäkin voi päätellä, ettei hän olekaan kiinalainen alkuaan, USA:sta Connecticutista. Ja sinne hän aikoo jouluksi mennäkin sukulaisten luo joulun viettoon.
Hon Kong on näinä päivinä ollut levoton kaupunki. Ihmisillä on paljon sydämellään.
Maailmanmatkamme päättyy tällä kertaa Eurooppaan ja Saksan Landauhun. Sieltä Elke lähetti meille joulukortin. Kiitos paljon! Hyvää joulua itsellesikin!
Hän kertoo syntyneensä ja asuneensa Landaussa koko ikänsä. Hän ei pidä matkustamisesta ( ! ) eikä siihen liittyvästä stressistä, mutta postcrossing tarjoaakin kivan vaihoehdon "nähdä" maailmaa. Hän ei myöskään pidä kodinhoidosta ja toivookin, että joku keksisi itsesiivoavan talon.

lauantai 7. joulukuuta 2019
Itsenäisyyspäivänä
Palattuamme itsenäisyyspäivän iltamyöhällä perinteiseltä Hämeen kierrokseltamme tulimme kurkistaneeksi postilaatikkoomme. Ja kyllä kannattikin: yksi Portugalista, toinen Saksasta.
Ana Portugalin pohjoisosista Bragan kaupungista, kissojen suuri ystävä, lähetti tyypillisen portugalilaisen kirkon kuvan. Ne ovat hienoja rakennuksia, myös sisältä.
Nobi asuu Munchenin läheltä, mistä saimme sievän kortin.

maanantai 2. joulukuuta 2019
Paluu normaaliin
V i h d o i n k i n !!!
Tämä taitaa olla satua! Että riiteleminen ja lakkoilu on nyt lopussa. Joka tapauksessa postilaatikko tänään kolisi, ja saimme kolme korttia.
Ja sadun tai kirjankirjoittajalta Ecemiltä Istanbulista saimme Yksisarvisen. Kun katsoimme hänen kuvaansa, tulimme siihen tulokseen, että hän itsekin muistuttaa pitkine, ihanine hiuksineen korttinsa yksisarvista. Paljon kiitoksia!
Pysytään saduissa. Liisa Ihmemaassa on mahtava tarina, ja se on aiheena Valentinan kortissa, jonka hän lähetti naapurista, Pietarista. Hänellä on, muiden harrastusten ohella, erikoisuus: hän aikoo kerätä Hobbitit-kirjoja eri maiden kielisinä.
Ursulan kortti tulee Bavariasta, Munchenin läheltä Saksasta. Sen aihe keisari Franz Josefista ja keisarinna Elisabetista eli Sissistä on kuin satua myös. Sissin tarina on monin tavoin tunnettu. [ linkki ]

lauantai 23. marraskuuta 2019
Rikkuripostia
Ei voi olla totta! On lauantai, jolloin ei kirjeitä eikä kortteja tule. On postilakko, jolloin kirjeitä ja kortteja ei jaeta - edellisestä saamastamme on kulunut jo yli viikko. Mutta joku ystävällinen "rikkuri" on sujauttanut meille Marian maatuskakortin suoraan Moskovasta. Hurraa! Ja kiitoksia!
Maria on insinööri ammatiltaan, ja hänellä on perheessään miehen lisäksi pieni tytär. Papan poika on myös insinööri ja hänellä on myös tytär - nyt jo teini.

keskiviikko 13. marraskuuta 2019
Kissaystävältä
Carolinin kortti tuli jo eilen, mutta vasta nyt kirjoitamme siitä. - Pannaan myöhästyminen vaikka Postin lakon piikkiin. - Hän on ala-asteen opettaja Emdenin merenrantakaupungista, Luoteis-Saksasta. Ja niistä kissoista: poikia on kolme, Nero, Emil ja Kasimir ja sitten vielä neitokainen "Fussel".
Carolin kertoo osaavansa vain yhden suomen sanan - Hölkynkölkyn! eli Kippis! Mutta niitähän on kaksi. Siitä vain sanavarastoa kartuttamaan. Tuo on jo hyvä alku.
Emden sijaitsee kuvassa Helmin tukantupsun takana.

torstai 7. marraskuuta 2019
Lännestä itään
Indianasta Chad laittoi liikkuvaista postia - tiedättehän, Route 66. Elkhart on hänen mukaansa maailman RV-pääkaupunki ( ..? ). Mikä kumma? No, piti googlata: RV eli Recreational Vehicle, matkailuauto/vaunuhommeli.
Sitten idemmäs, meiltä katsoen myös etelämmäs, Valkovenäjälle, Minskiin. Natalyan kortissa kuvataan kuningas, jolla oli kaikkea liikaa. Kortin hän oli löytänyt lastenkirjanäyttelystä Moskovasta. Kunkkuparka ei tiennyt, että kun ilo ja tuska jaetaan toisten kesken, tuska vähenee, ilo kertautuu.

keskiviikko 6. marraskuuta 2019
Länneltä
Wisconsinin valtiosta, Janesvillen kaupungista singahti Leslien kortti meille. Siinäpä on osavaltio "poikineen". Hän on neljän lapsen äiti; lapset jo aikuisia, joten oikeastaan Leslie onkin jo isoäiti. Harrastuksekseen hän monen muun lisäksi mainitsee nallekarhujen keräilyn. Hienoa!
tiistai 5. marraskuuta 2019
Viikonlopun jälkeen
Palattuamme pitkän viikonlopun jälkeen Hämeestä kotikonnuillemme löysimme iloksemme postilaatikosta nipun kortteja. Kaksi oli Saksasta, yksi Belgiasta, yksi myös Iso-Britanniasta.
Inga läheltä Bielefeldiä ( Gytersloh ) pohtii viestissään syksyn ja talven vaikutuksia lumineen ja liukkauksineen liikenteeseen. Ne ovat meilläkin ajankohtaisia kysymyksiä. Pappa on jo vaihtanut talvirenkaat autoomme.
Hänen kortissaan on maailmanpyörä, mikä toi mieleemme tivolijuttuja. Hauskaa!
Martina asuu Hannoverin lähellä. Hän on vanhan maatilan toimiston "jokapaikan höylä", joka pitää työstään. Hän on onnellinen saatuaan juuri ensimmäisen lapsenlapsensa, Charlotta nimeltään. Hänelle on varmaan haskaa lukea, sitten vähän vartuttuaan, Viirusta ja Pesosesta.
Jean on 71-vuotias ( kuten Pappa ), jolla on kaksi tytärtä ja kuusi lastenlasta - reilu isoisä siis. Hän asuu Renaixissa, mikä on ranskankielisten ja flaaminkielisten raja-aluetta Belgiassa. Eläkepäivinään hän harrastaa matkustelemista ja onkin käynyt kaikissa maanosissa paitsi Oseaniassa. Wau!
Alison on Glasgowin tyttöjä Skotlannista, joka nyt asuu Edinburghissa. Hän kertoo olevansa syntymästään asti kuuro. Alison tulisi mielellään käymään Suomessa, hän pitää matkustelusta ja uusista paikoista. Skotlantia hän kehuu myös näkemisen arvoiseksi seuduksi. Ehkäpä jonakin päivänä...

lauantai 2. marraskuuta 2019
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
Aasialaisia
Voisi sanoa, että tänään saimme terveiset toiselta puolelta maapalloa, Japanista ja Taiwanista. Japanissa on tätä kirjoitettaessa kello kolme yöllä, kun taas meillä ilta yhdeksän. Pian he alkavat heräillä huomisaamuun, kun me menemme vielä tänään nukkumaan.
Hiroyukin kortti lähti Iseharan kaupungista, läheltä Tokiota. Kortin kuvassa on temppeli nimeltä Hokanji. Tästä Pappa riemastui, onhan hänen sukunimensä Hokka.
陳境峰 eli Chen Ching-Feng Taiwanista lähestyy meitä kissakortilla. Muuten, Chen on sukunimi ja Ching-Feng hänen etunimensä. Hän asuu Longtanin kaupungissa ja on opiskellut Taiwanin kansallisessa yliopistossa molekyylibiologiaa. Nyt hän työskentelee terveystarkastajana. Postcrossing on helpottanut hänen matkustuskaipuutaan. Niin meidänkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)