Käväisimme mökiltä varsinaisen kotimme postilaatikolla ja palasimme vihellellen takaisin maalle. Saimme kolme korttia Alankomaista!!! Ja yhden Britanniasta / Irlannista.
Birgitta toivoo sateita, koska siellä päin on ollut liian kuivaa. Hän asustaa Utrechtissa miehensä ja kahden jo ison poikansa kanssa. Hän toivottaa meille kivoja matkoja.
Utrechtista tulee Sylinkin kortti. Ja kun tarkemmin tutkimme hienoa maalausta, se osoittautui suomalaisen Pauliina Hannuniemen teokseksi "What a fine nostril".
Kolmas kortti on Gerdalta, isoäidiltä, joka harrastaa samoja asioita kuin meidänkin "isovanhemmat": lukemista, valokuvailemista, kävelemistä... Hän asuu Lounais-Alankomaissa, rannikolla missä on uimarantoja ja dyynejä.
Nora oli Pohjois-Irlannissa, Belfastissa postcrossingmiitissä, mistä saamamme kortti . Häneltä saimme vinkin linkistä blogiin, missä kaksi pientä postinkantajaa seikkailee. Kannattaa katsoa tästä. Kortti tuli Irlannin puolelta Galwaysta.
perjantai 28. kesäkuuta 2019
perjantai 21. kesäkuuta 2019
Aaton aatoksia
Juhannusaaton iloksi saimme muutaman kortin. Ja siksi oli luvallista vetäytyä sisätiloihin hyttysten ulottumattomiin tutkimaan viestejä maailmalta.
Kaunis Camila, tummasilmä, tummatukka Latviasta kertoo olevansa brasiliatar, joka viime vuonna on muuttanut miehensä kanssa Riigaan. Hän haluaisi tulla käymään Suomeen. Tervetuloa!
Ruth asuu Saksassa pienessä kaupungissa nimeltä Nettetal. Hän on jo vanha tekijä postcrossingissa. Yhdeksän vuoden aikana hän on lähettänyt ja saanut yli seitsemän ja puoli tuhatta korttia!!!
Ja vielä toinen kortti Saksasta, Wuppertalista. Onnellinen sylikoira! Sen lähetti meille Antje kauniiden kesätoivotusten kera. Hänkin tosi tekijä alalla: jo kymmenen vuotta harrastusta takana ja lähes kaksikymmentä tuhatta korttia pantu liikkeelle ja saatu!!!!!
Lopuksi postcrossingin ulkopuolisesta elämästä - sitäkin siis on. Perheemme Mikko poika reissaa työkseen ympäri maailmaa, ja me tietysti vannotamme häntä lähettämään meille kortteja (, mitä hän ei useinkaan ehdi tai muista tehdä ). Nyt saimme h i e n o n kortin "Ameriikasta", San Franciscosta. Kuvassa näkyvät Kalifornia ja Nevada. Nevadassa oli nyt vielä paljon lunta, eikä kaikkialle päässyt teitä pitkin. Yosemiten kansallispuistoonkaan ei päässyt.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019
Keskiviikon kielikurssi
Hong Kongista postcrossingmiitistä Yanin aluksi merkillinen, kirjainmerkillinen, kortti, mikä vähitellen googlettamalla selvisi olevan kieltenopiskeluun liittyvä. Ehkä emme ryhdy puuhaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Toinen korttimme tulikin sitten lähempää, naapurista, Moskovasta, vaikka Angela sanookin olevansa kotoisin kaukaa idästä, Kamchatkan niemimaalta. Hän pitää matkustelusta, kuten mekin. Erityisesti hän ihailee Japania. Sehän on lähempänä Kamchatkaa. Suomi on vielä kokematta. Terve tuloa tänne!
Näin kirjoitetaan venäjäksi "postcrossing":

perjantai 14. kesäkuuta 2019
Viikonlopuksi
torstai 6. kesäkuuta 2019
Hellepäivänä
Tänään on kesän toistaiseksi kuumin päivä. Ennuste lupaa 30 ° C. Siksi onkin mukava vetäytyä sisätiloihin ja tutkailla päivän postia.
Brestistä, Valkovenäjältä tuli varsinainen postikortti - siis kortti, jossa postipoika tuo kortin. Nadya sen lähetti. Hänellä on kaksi pientä tyttöä, Karoliina 3-v ja Margarita 1-v. Karoliina osallistuu äitinsä harrastukseen liimailemalla postimerkkejä. "Nuorena vitsä väännettävä!"
Sitten kaukomaille:
Sanaristikoissa usein esiintyy sana UTAH. Tiedämme hyvin, missä se sijaitsee. Siksi olikin ilahduttavaa saada kortti, mikä kuvaa sitä seutua. Lähettäjä toki asuu idempänä New Jerseyssä, Livingstonissa - aika lähellä New Yorkia. Larryn harrastuksiin, postcrossingin lisäksi, kuuluu radioamatööriys. Kansainvälinen kaveri. Hän tykkää keskustella ihmisten kanssa ympäri maailman.
Brasilialainen Cláudio lähetti kortin, mikä ei todellakaan ollut Brasiliasta, vaan se kuvaa jylhiä San Juan vuorten maisemia Coloradosta. Hän itse asuu Belo Horizontessa ja toimii kääntäjänä.
Lopuksi oikein miellyttävä viesti kaukaa Taiwanista, mistä 15-vuotias Ivy lähetti ensimmäisen postcrossing-korttinsa juuri meille. Hän on aloittamassa kesälomaansa suoritettuaan junior high schoolinsa, mistä lämpimät onnittelumme. Kortti on Alishanista, missä juna on saapumassa mahtavien puiden maisemaan.

maanantai 3. kesäkuuta 2019
Lomamaanantai
Muutaman päivän mökkeilyn aikana oli kertynyt aika nivaska: pari Saksasta, yksi Venäjältä, Ukrainasta, Thaimaasta ja USA:sta.
Luciusmetellus Neubrandenburgista kirjoitti niin "antiikkisella" käsialalla saksaksi, ettemme sanoisi siansaksaksi, jotta ei meille jäänyt mitään mahdollisuutta ymmärtää viestin sisältöä. "Happy postcrossing" erottui sentään englanniksi, mistä kiitämme.
Anke oli mukana Hannoverin miitissä 25. 05. Sieltä saimme "leimalliset" tervehdykset innokkailta postcrossaajilta.
Ekaterina ( Kate ) asuu Zhytomyr nimisessä kaupungissa ja toimii siellä taloustieteen opettajana. Aivan outo nimi meille, mutta videosta opimme uutta. Kiitos kissakortista!
Pietarhovista Anna kirjoittaa olevansa - ja ihan selvällä suomenkielellä. Hän on pari vuotta sitten opiskellut suomea, mutta väittää unohtaneensa melkein kaiken. Emme usko, kortti todistaa toista. Paljon kiitoksia!
Sitten menemme kauas itään, Thaimaahan. Minori asuu Bankokissa. Hän opiskeli Japanissa ja toi sieltä paljon japanilaisia postikortteja. Kortissaamme onkin japanilainen muotityyli Mori Girl kissalla.
Ja lopuksi jatketaan kauemmaksi ja päädytään Ryanin luokse USA:han. Hän kertoo kirjoittavansa ja nauhoittavansa omia lauluja. WOW! Hän asuu suurten järvien alueella Michiganissa paikassa nimeltä Birch Run Twp. Ryan lähetti omakuvan, jossa hän silittää kissaa Jerusalemissa, Israelissa. Taitaa olla kova poika matkustelemaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)