torstai 30. kesäkuuta 2022

Helteitä helpottamaan

 Olemme tämän viikon mökillä kärvistelemässä harvinaisen kuumassa helteessä. Keskiviikkona kävimme kuitenkin kotona postilaatikkoa tutkimassa ja saimmekin jotain virkistystä: yksi Amerikasta, toinen Latviasta. 

Guna löysi kuvan vanhasta hienosta autosta, jonka hän lähetti Latviasta ajelemaan meille. Ja nopeastihan se tulikin. Silloin lähtiessä 15. 6. oli siellä viileämpää, +20 C. Kiitos paljon!









Kathy kirjoittaa Ohiosta, Culumbuksen läheltä Bellefontainesta, jonne hän muutti miehensä kanssa jäätyään eläkkeelle. Siellä hän hoitaa tyttärensä kahta lasta, Arthuria ja Eddietä, äidin ollessa viikolla töissä. Vintiöt pitävät isoäidin liikkeessä :) Hyvää kesää teillekin!







Mommi ja Pappa ovat käyneet Ohiossa, eivät toki Bellefontainessa vaan Columbuksessa vuonna 2010.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

"Ylätalon" Aileenilta

 Vielä ennen juhannusta ehti saapua Saksan-terveisiä Oberhausenista ( länsiosissa Saksaa ), missä Aileen vaikuttaa. Heillä on saksalais-turkkilainen perhe, jossa on aviomiehen lisäksi kaksi pojanvesseliä. Aileenille jää aikaa pojilta rakkaalle harrastukselleen, pöytätennikselle, mitä hän on pelannut seitsenvuotiaasta asti.

Aileen toivoo pääsevänsä joskus käymään Suomessa katsomaan revontulia. Tervetuloa! Viimeksi he ovat käyneet Dubaissa ja Antalyassa, Turkissa.

Oikein paljon kiitoksia ja hyvää kesää teille Saksaan!




perjantai 17. kesäkuuta 2022

Kotoa ja kaukaa

 Tänään onnistuimme saamaan sekä kotimaasta että kaukaa Amerikasta postia.

Länneltä, LA:n eteläpuolelta läheltä Mexikon rajaa viestitti Laura meille positiivisia tuntemuksia, onnellisuutta ja rauhaa - rauhaa koko maailmalle. Sitähän me tarvisemme näinä vaikeina aikoina. Kiitos kannustuksesta! Hyvää jatkoa sinullekin!








Supisuomalaiset terveiset tulivat Hämeenkyröstä Taata Sillanpään maisemista, itse asiassa aivan Taatan mökin naapurista. Siellä asuu Memm... viiden miehensä kera - heistä yksi on aviomies, loput poikia. Kaunista seutua, tiedämme hyvin, koska olemme siellä käyneet.
Kortissa on veikeät kuvat lapsista eläinten kanssa. Kyseessä onkin lemmikkipuisto Inkoossa. Ja postimerkkikin on "eläimellinen". Kivaa! Paljon kiitoksia ja hyvää kesää Hämeenkyröön!





keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Huippujuttu

 Ylä-Itävallasta, läheltä Sveitsin rajaa, postitti Sarah meille vuoristomaiseman, joka ottaa meiltä "hengen kiinni". Olemmehan täällä Pohjanmaan lakeuksilla, joten tuollaiset huiput aivan hämmästyttävät.



Kortti kulki noin kymmenen päivää, joten tietenkin Itävallasakin on jo kesä. 

Toivotammekin sinne lämmintä ja mukavaa aikaa! Kiitos kortista!



maanantai 13. kesäkuuta 2022

Taas Amerikanherkkua ja savolaistakin

 Maanantait ovat meille yleensä kivoja - tulee kortteja! Niin tänäänkin - peräti kolme USA:sta ja yksi Leppävirralta.

Värikäs kaupunkinäkymä on kuvattuna Melissan kortissa, jonka hän postitti Nashvillesta - USA:n musiikkikaupungista ( ! ). Hän elää siellä puolisonsa ja kahden kissansa kanssa; Gizmo on jo 19-vuotias sekä Puffin, joka on vielä nuori 3-vuotias. Kiitokset terveisistä!








Shiorin terveiset puolestaan tulevat "Isosta Omenasta" eli New Yorkista. Ja hassu juttu: hänkin asuu miehensä ja  kissansa kanssa. Kissan nimi on Michi. Shiori pitää eläimistä yleisemminkin. Ja harrastuksena hänellä on pyöräily - tahtoo päästä joskus Tour de Franceen paikanpäälle katsomaan. Toivomme että toiveesi toteutuu! Kiitos kortista ja terveisistä!







Etelä-Carolinassa, lähellä Columbiaa, Pelionissa asuu Lorellie. Hänen kortissaan näkyy tunnelista kömpivä höyryveturi. Lorellie kertoo käyneensä siellä miehensä kanssa. Paikasta tuli hänen mieleensä Kreikan mytologian manala. Hades ja Persephone ovat hänen suosikkejaan.
Mommi ja Pappa ovat käyneet Kreikassa joella, jonka väitetään olevan Styks-virta - Manalan virta.
Oikein paljon kiitoksia ja hyvää kesää teillekin!








Ja sitten Savoon, Leppävirralle: Minna kertoo olevansa keski-ikäinen, mutta hänen kaksi poikaansa pitävät hänet nuorekkaana. Voimme uskoa! Vetreyttä hän hankkii myös ulkoilemalla, marjastamalla, sienestämällä, talvella hiihtämällä.
Kiitos hauskasta oravakortista! Se on meille mieluinen, sillä seuraamme täällä isossa puutarhassamme oravapariskunnan touhuja. Hyvää kesää Leppävirralle!





perjantai 10. kesäkuuta 2022

Bluegrass

 Kentuckysta pani Peggy liikkeelle punaisen linnun ( Northern cardinal ). Kortissa on muitakin valtion nimikkojuttuja: kultapiisku ja tulppaanipuu. Ja vielä: Kentucky on bluegrass-musiikin valtio!

Peggy kertoo asuvansa Ohion Cincinnatin kaupunkia vastapäätä Kentuckyn puolella Ohio-jokea. Sieltä löytyy mielenkiintoisia harrastuksia - tietysti shoppailua, mutta myös urheilupaikkoja, museoita, eläintarha, järviä, luolia ja vesiputouksia. Cumberland-putous on erikoinen, sillä siellä voi täydenkuun aikaan nähdä "kuunkaaren" ( moonbow ). Siis niin kuin sateenkaaren ( rainbow ) päivällä auringonpaisteessa.

Kiitos kortista ja mielenkiitoisista kuvauksistasi!







maanantai 6. kesäkuuta 2022

Ranskalaisia

Viikon aluksi saimme nauttia ranskalaisia - ei perunoita, eikä pastilleja, vaan tietenkin kortteja.

Madeleine, kääntäjä, kielitieteilijä ja opettaja, on asettunut Sveitsin vuorille, vaikkei pidäkään kylmästä ( pitää toki lumesta ). Sieltä hän lähetti vanhan "Pösön". Papalla on niitä ollut kaksi vähän uudempia malleja. Tuo olisi mahtava!

Madeleine kertoo museokäynnillään oppineensa, että Peugeot teki paljon muutakin kuin autoja - polkupyöriä, jopa pippurimyllyjä. Suuret kiitokset kortista!




 





Lisää ranskalaisia - tai ehkä puolalaista, sillä Edyta on alkuaan Puolasta, mutta asuu nyt pienessä kylässä Saksan rajan tuntumassa. Hän on innokas lukija, ahkera virkkaaja ja katselee mielellään TV-ohjelmia.
Kortissa istuskelee leppoisa mursu koreassa villapuserossaan. Eipä tule kylmä! Paljon kiitoksia!





perjantai 3. kesäkuuta 2022

Kunnasta

 Mauri Kunnas on melkoinen kuvallisten tarinoiden kertojavelho. Samaa mieltä lienee Irmeli, joka meille Porvoosta kivan kortin lähetti.

Irmeli on työskennellyt mielenkiintoisessa tehtävässä näkövammaisten lastenkirjastonhoitajana Celian kirjastossa Helsingissä. Ne kirjathan perustuvat kosketusaistiin. Nyt eläkkeellä ollessaan hän vieläkin tekee studiossaan Tactile-kirjoja. Tärkeää työtä. Oikein paljon kiitoksia kortista ja terveisistä! Hyvää jatkoa eläkepäivillesi!





torstai 2. kesäkuuta 2022

Kesäkuisia

 Sillä aikaa kun kävimme Padasjoella ja kun kuukausikin vaihtui kesän puolelle ( ei tosin sää ! ), ilmestyi postilaatikkoomme harvinaisuuksia: kaksi tervehdystä kaukaa Intiasta; yksi Alankomaista tullut ei niinkään yllättänyt, tervetullut toki sekin.

Thilly, isoäiti Haagista, lähetti kortin, jossa meidän mielestä oli kirkko, mutta sehän olikin Rauhan palatsi, jossa toimii pysyvä välitystuomioistuin ja YK:n kansainvälinen tuomioistuin - vähän maallisempia, mutta tärkeitä asioita hoitava rakennus. Kiitos paljon!








Sitten kauas Intiaan. Tushar Punesta on toimistovirkailija, jonka harrastuksena on tämä Postcrossailu. Bengalin tiikeri komeilee hänen kortissaan. Kiitoksia! Kaunis eläin, mutta varmaan vaarallinen!




 




Prakashrajg Chennaista, Kaakkois-Intian ( ? ) rannikolta lähetti myös luontokuvan. Siinä meillekin tuttu huuhkaja ( Bubo bubo ) tuijottaa pistävästi tuimilla silmillään. Emme tienneetkään, että huuhkaja elää myös Himalajalla ja Tiibetin ylängöllä. Kiitos hienosta kortista!