Keskiviikon kahmaisu

 Tästä on tulossa - tullut jo - ennätysviikko: maanantaina kuusi, nyt keskiviikkona seitsemän korttia. Mitähän loppuviikolla? Kolme Saksasta, Alankomaista, Belgiasta ja Unkarista sekä vähän kauempaa USA:sta yksi kustakin.

Nadinelta Stuttgartin läheltä tuli epäilyttävästi joulukortilta haiskahtava kuva, johon on kivasti joulukuusiin piilotettuna viisi enkeliä. Suurennuslasin avulla pitkään tiirailtuamme löysimme ne. Oikein hauska!

Helmikuun puolivälissä siellä oli satanut kunnolla lunta, mikä, kuulemma, on nyt vauhdilla sulamassa. Nadine ehti onneksi miehensä kanssa käydä kelkkailemassa, mikä oli ollut mahtavaa.

Hannoverista tuli mieluisa Viiru ja Pesonen-kortti. Elke lähetti sen. Hän on jo isoäiti, joka on lukenut tuota tarinaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Ja isoäitien tapaan hän harrastaa kutomista ( kuten Mommikin ), vieläpä myy tuotteitaan netissä.

Maike asuu Bremenin lähellä, mistä hän lähetti Raffaelin maalauksen 1500-luvulta - ei sentään alkuperäistä :).

Maalausta harrastaa Maike itsekin, ja musiikki sekä zumba kuuluvat myös hänen ajanviettotapoihinsa.

Alankomaista Bilthovenista saimme Harryn lehmäterveiset. Hän ei silti työskentele navetassa tai maataloudessa, vaan laboratoriossa hyvin ajankohtaisen asian parissa: infektiosairausten ja rokotteiden vasta-ainevaikutusten tutkimuksissa. Hänkin on ollut eristyksissä ja toivoo kovasti tautitilanteen hellittämistä.

Karanteeni on tuonut hyvää aikaa postikorttien kirjoittamiselle.

Janien lähetti korttinsa Belgiasta, maaseudulta Brysselin ja Maastrichtin puolivälistä. Hän rakastaa satuja ja on säilyttänyt kaikki lastensa kirjat ja lukee niitä nyt lapsenlapsilleen nauttien ja uudelleeneläytyen. Ihanaa!

Pysytään vielä Euroopassa. Merven terveiset tulevat Unkarin Pudapestistä (, jossa Mommi ja Pappa ovat käyneet ). Hän kertoo pitävänsä suomenkielestä ja yrittäneensä opiskellakin sitä. Parhaiten häneltä onnistuu: - Mutta minä en puhu suomea!

Saimme tämän Nasu ja Nalle Puh-kortin muovipussissa, mistä johtuen se tuli siistinä, ei naarmun naarmua. Tuo onkin hyvä keino. Olemme olleet raivoissamme postin naarmuttamista korteista.

Säästimme kaukaisimman korttimme viimeiseksi. Sen lähetti Mackenzie New Hampshiren metsäiseltä alueelta, Appalakien vuoristosta. Hän on elänyt mielenkiintoista elämää: Hän on aiemmin toiminut erilaisten valtamerilaivojen kapteenina, jäänmurtajankin. Joka satamasta hän on lähetellyt postikortteja. Sitten hän on myös toiminut kuumailmapallonavigaattorina ja koiravaljakon ohjaajana. Oh-hoh! mutta nyt hän on rauhottunut opiskelemaan lääketiedettä. meikoinen mestari!

Maanantain massiivinen

 Eilen postinkantajan pussi pullisteli: kaksi USA:sta, sitten yksi Japanista, Tsekistä, Slovakiasta ja Saksasta. Vasta tänään ehdimme tehdä postauksen blogiimme.

Jürgen lähetti korttinsa Pohjois-Saksasta, missä hän asuu perheineen. Kortissa on kuvattu uimaranta Pohjanmeren rannalla n. 100 vuotta sitten. Jürgen kertoo nyttemmin paikalle rakennetun padon, ja alueella laiduntavat lampaat ja karja.

Meillä on yllä lämpimät talvivaatteet eikä uimaan tee mieli.

Slavomir on IT-velho Slovakian pääkaupungista Bratislavasta. Hän kertoo salamyhkäisessä kortissaan rentoutuvansa metsäkävelyillä, mutta kaikkein mieluisimmin musiikilla. Hän kertoo olevansa myös mukana musiikkibisneksessä hyvien ystäviensä kanssa: Haluzeum Produkt.

Kielimuuri on esteenä, mutta ehkäpä jotakin luonnonsuojelullista on aiheena.

Emil ja Dagmar ovat eläkeläisiä, jotka asuvat historiallisessa Kromerizin kaupungissa Tsekissä. Kortin linna ja puutarha ovat juuri sieltä, ja ne ovat Unescon maailmanperintökohde vuodelta 1998.

Emil ja Dagmar ovat itsekin innokkaita puutarhureita ja pitävät myös paljon matkustelusta autolla.

Nyt siirrymmekin aika kauas - Japaniin. Mami kertoo asuvansa Shigan prefektuurissa lähellä Kioton kaupunkia. Hän pitää matkustelusta kuten mekin. Ja matkoillaan hänellä on aina kaverina "täytetty mehiläinen", jonka kuvan pihistämme tähän.

Kortissa on hauskaa talvista menoa - juuri kuten meilläkin tällä hetkellä lumisessa talvessamme.

Loput kaksi korttia tulivat USA:sta. Ensimmäiseksi esittelemme Mertin Chicagosta. Hän sanoo olevansa alun perin Turkista. Ja mikä hienointa, hän on tutkija infektiosairausten alalla, AIDS ja COVID-19 esimerkiksi. Tärkeä homma! Hän on innostunut tieteestä.

Hänen korttinsa on uudelleenlämmitettyä "vintagea" 1930- ja 40-luvuilta.

Anitan kortti tuli Texasista, mikä on tullut viime päiviä julkisuuteen poikkeuksellisen kylmästä säästään. Hänen korttinsa kylläkin on kesäinen biitsi - mutta siellä ei olekaan vettä, kuten hän kertoo, vaan kyseessä ovat maailman laajimmat kipsihiekkadyynit, White Sands ( valkoiset hiekat ) kansallinen monumentti.

Kyseisen puiston on lähellä ohjusten testausaluetta. Siellä ensimmäiset atomipommitkin posautettiin, hui!

Ja vielä erikoinen tarina. Alueella on tuhansia afrikkalaisia keihäsantilooppeja ( Oryx ), jotka alun perin tuotiin  metsästäjille suurriistaksi, mutta jotka ovat lisääntyneet vaivaksi asti varsinaisten vihollisten puutteessa. Ne tahtovat syödä kaiken puistossa.

Saksasta yksi kummallekin + yllätys

Sovimme, että Ilmi saa Silken kortin, Helmi Felin - näin ei tule riitaa.

Silken lintukortti lensi Thüringenin alueelta Saksasta ( keskeltä Saksaa ) Gothan pikkukaupungista. Hän on innokas Postcrossaaja ja postimerkkien keräilijä.

 

Felin kortti tuli myös keskeltä Saksaa, missä hän asuu Gütersloh-nimisessä kaupungissa. Hän on urheilullinen: lenkkeilee, patikoi, talvella hiihtelee, harrastaa joogaa, käy kuntosalilla... Kortin lähetyspäivänä ( 3. 2. ) oli ruma sateinen sää, joten punttisali varmaan oli suositeltavampi vaihtoehto. Muutama päivä myöhemmin on sinne jo saatu hiihtokelejä kuten meilläkin.

Iltapäiväposti toi hankalan tapauksen Tsekistä: Yli vuoden ollut kortti matkassa eikä allekirjoitusta. Joku on ollut Kroatiassa lomalla, josta kortti on tarttunut mukaan. Sen hän lähetti meille ystävällisin toivotuksin. Kiitos sinulle tuntematon! - Tuntematon siksi, ettei Postcrossingin tiedostoissa enää ollut jäljellä sinun tietojasi ID:stäsi huolimatta.

Hesasta ja Hannoverista

 Viikko alkoi mukavasti: kaksi korttia kopsahti postilaatikkoon. Toinen on jopa Suomesta, mitä ei satu kovin usein, toinen taasen Saksasta, mitä sattuu varsin usein.

Milja lähettää lumiset terveiset Helsingistä meille tänne lumiselle Pohjanmaalle. Hän jo odottaa, kuten mekin, kevättä, lämpöä ja auringonpaistetta. 

Miljalla on juuri nyt kuumetta - onneksi koirakuumetta vain, minkä hän sai äitinsä luona nähtyään siellä koiranpentuja. Ei ihme, ovat ne niin "lutuusia".

Sisela kertoo kortissa näkyvän paikan, huom. iso kellotorni, olevan Hannoverissa suosittu tapaamispaikka. Näyttää olevan viihtyisää aluetta.

Hän nauttii luonnosta, on kiinnostunut taiteista, harrastaa lukemista, urheilee. Monipuolista!

Ahaa, Amsterdam

 16 päivää odottelimme ( hermostuneina ) saamatta kortin korttia, mutta nyt tärppäsi. Mette Alankomaista pelasti päivämme. Hänen kortissaan on Amsterdamin rautatieasema, joka Meten mukaan on usein ruuhkainen. Siksi hän ei erikoisemmin viihdy siellä, vaikka pitääkin rautateillä matkustamisesta.

Tässä elävää kuvaa Amsterdamista, talvi sielläkin.

P.S.  

Iltapäiväposti toi yllättäen Kirjeen Liettuasta. Kirjeen, jossa ollut hieno kortti säilyi naarmuttomana, oli lähettänyt Jolita. Hän on nuori taiteellinen nainen, joka valmistaa käsin koruja ja decoupagea, kuuntelee musiikkia ja lukee paljon.

Meille hän lähetti ajatelman, mihin voimme hyvin yhtyä:

"Parhaimpia ja kauneimpia asioita maailmassa ei voi nähdä tai vaikkapa koskettaa, vaan ne pitää tuntea sydämessään."