Franz Marcin hevosten selässä viilletämme viikonloppuun. Kortin saimme Kanadasta Jaynnylta Surreysta, Brittiläisestä Columbiasta. Hän toivottaa meille kauniita kesäkelejä, ja niitähän piisaa ( +31 C ).
perjantai 26. heinäkuuta 2019
tiistai 23. heinäkuuta 2019
Eläimellistä idästä
Violetta Rostov-on-Donista, Venäjältä siis, lähetti kiekuvan kukkokortin, mikä saa hyvälle mielelle. Postimerkissä luontoaihe saa jatkoa - haikara kiihdyttää siinä vauhtia noustakseen siivilleen.
S R Sondur Intian Karnataka valtiosta taitaa tykätä kissoista. Kortissamme on Pallas-kissa, joka näyttää aika villiltä - ja onkin sitä, koska asuu Himalajalla.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019
Kolme komeaa
Quitte kävi joitakin aikoja sitten Saksan vanhimmassa kaupungissa Trierissä, mistä tarttui kortti hänen matkaansa - ja jatkoi sitten meille asti.
Toinenkin kortti tuli Saksasta. Waltraud sanoo olevansa jo eläkkeellä ja asuvansa miehensä kanssa maaseudulla Bremenin lähellä. Hän hoitaa mielellään suurta puutarhaansa, eikä kesällä pääse moneksi päiväksi lomalle. Itämeren rannalla he olivat viimeksi käymässä, ja sieltä on tämä kortti.
Lopuksi Venäjälle, Moskovaan, josta Tatjana tervehdyksensä lähetti. Hän kehuu maansa nähtävyyksiä ja kutsuu vierailemaan. Toivottavasti pääsemme joskus.

perjantai 12. heinäkuuta 2019
Laidasta laitaan
Jännästi saimme kortteja maailman kummaltakin laidalta, idästä ja lännestä - ja tietysti keskeltä.
Aloitetaan lännestä. Texasista Dora toivottaa meidät tervetulleeksi kotivaltioonsa, josta pitää kovasti. Hän on laittanut seikkailujaan Instagramiin, jonne kutsuu katsomaan: https://www.instagram.com/exploringdfw/
Sitten itään. Emi kertoo, että Japanissa on nyt sadekausi. Hän kirjoittaa Yokohaman läheltä Odawarahigashista. Kortin karhu on nimeltään Kumamon, jonka viehättävä piirre ovat punaiset posket.
Lopuksi idän ja lännen väliin, Eurooppaan, Puolaan ja pääkaupunki Varsovan lähelle, josta Ewan kortti singahti meille. Kortin tunnelma on mystinen lohikäärmeineen. Jossakin saattaa vampyyri vaania, mutta onneksi postimerkissä on valkosipulia, jonka pitäisi auttaa.

lauantai 6. heinäkuuta 2019
Mökille mukavaa
Toukokuussa saimme viestin Guangzhun kaupungista. Kiinassa toki paikkoja riittää, mutta sattumoisin saimme taas samasta kaupungista kortin, josta kovasti tykkäämme. Kiitoksia Lunar-Angel
Kaukaa tuli tämä toinenkin kortti, "Rapakon takaa", Etelä-Dakotasta kuuluisan Rushmore-vuoren liepeiltä. Peg kertoo matkustaneensa nuorimman tyttärensä Carleen kanssa Englantiin viime keväänä, mistä karhu-kortti löytyi. He ajattelivat, että se olisi meille täydellisesti sopiva - ja olivat oikeassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)